COMENIUS-matka Puolaan

Sunnuntai 22.09.2013

Lähdimme koululta klo 11. Osa seurueesta tuli suoraan Turun lentokentälle ja lentomme lähti hieman ennen klo 13.00. Lensimme Kööpenhaminan kautta Gdanskiin, minne saavuimme hieman kello kolmen jälkeen paikallista aikaa. Sieltä matkasimme taksilla Walevscyn hotellille, minne jätimme matkatavaramme ja suuntasimme linja-autoilla kaupungille syömään. 

 

Perillä Puolassa.

Maanantai 23.9.2013

Hyvin hotellissa vietetyn yön jälkeen, suuntasimme jälleen kaupungille, missä hajaannuimme ja suuntasimme kukin omille teille tutkimaan kaupunkia. Iltapäivällä palasimme hotellille ja takaisin lentokentälle, missä tapasimme puolalaiset ja ranskalaiset. Sieltä matkasimme bussilla parin tunnin ajan länteen Smoldzinskin kylässä sijaitsevaan leirikeskukseen. Söimme siellä iltapalan ja majoituimme omiin huoneisiimme.

 

Gdanskin juna-asema.

 Lentokentällä odottelemassa puolalaisia ja ranskalaisia.

Tiistai 24.9.2013

Heikosti nukutun yön jälkeen, mikä johtui sängyn 160 cm pituudesta, söimme loistavan aamupalan. Ennen lähtöä meidät jaettiin monikansallisiin ryhmiin. Jokaista ryhmää johti puolalainen ryhmänjohtaja. Matkasimme Gardnienskie legin luontopolulle. Päivän aikana toimimme ryhmissä, otimme vesinäytteitä kolmesta eri järvestä ja tutustuimme paikalliseen luontoon. 

 

 Vesinäytteiden tutkimista.

Kävelimme päivän aikana yhteensä noin 20 km luontopolulla ja sieltä takaisin leirikeskukseen. Päivän aikana saimme huomautuksen liian hitaasta kävelystä, sillä marssimme maittain ja annoimme muiden mennä ensin. Valituksen jälkeen päätimme marssia ensimmäisinä. Hernejärvi jatkoi kuitenkin viimeisten joukossa. Leirikeskuksessa söimme päivällistä ja jatkoimme ryhmätöiden tekoa, minkä tarkoituksena oli valmistaa opasvihko luonnonpuistossa vieraileville.

 

Pitkä matka. 

 

 Patikoimassa.

Keskiviikko 25.9.2013

Yö nukuttiin jälleen huonosti ja aamiaisella taas nautittiin elosta. Matkasimme Zarnowskan luontopolulle. Kävelimme vauhdikkaasti pyökkimetsien ohi ja menimme tutustumaan paikalliseen suohon. Päivän aikana tuli useampi sadekuuro ja kävelymatkaa kertyi useampi kilometri. 

Luontovaelluksen jälkeen matkasimme linja-autolla läheiselle museo-kylälle, missä pääsimme tutustumaan paikalliseen historiaan ja siihen, minkälaista elämää on alueella eletty 1800-luvulla. Siellä häijyn suloinen ja nälkäinen kissanpentu puraisi Axbergia, joka joutui varmuuden vuoksi lähtemään terveyskeskukseen hakemaan rokotusta.  Illalla teimme jälleen ryhmätöitä ja vietimme loppuillan nuotion ääressä leirikeskuksen pihalla.

 

Leppoisaa jutustelua.

 Cat and Lady.

Torstai 26.9.2013

Aamupäivällä kävimme dyynialueella. Meille kerrottiin dyynien leviämisestä ja liikkumisesta. Siellä oli kauniita maisemia ja me näimme kettuja. Ihmiset pitivät hauskaa ja juoksivat alas dyynin rinteitä. Kävelimme merenrannalla ja otimme valokuvia, ja söimme loistavia pullia.

 

Päivän ohjelma.

Rinne kierii rinnettä alas.

Paluumatkalla kävimme Leban kalastajakylässä. Siellä meille annettiin vapaa-aikaa ja Katja tarjosi kaikille paikallista suklaavohvelia. 

 

Iltapäivällä pidettiin esitelmiä, jossa jokainen ryhmä teki mainosprojektia Slowinskin suojelualueesta. Paras niistä pääsi Slowinskin suojelualueen nettisivulle. 

 

Ryhmätöiden väsäilyä. 

 

Elisan kettuystävä.

Illalla oli disko… 

Perjantai 27.9.2013

Vierailimme jätevedenpuhdistamossa. Meille kerrottiin sen toiminnasta, jonka jälkeen pääsimme mielenkiintoiselle esittelykierrokselle.

13h bussi matka jolla kaikilla oli nälkä, vessahätä, tylsää ja matkapahanvointia…

Iltapalan saimme klo 23 puolalaisesta McDonald’sista.

Lauantai 28.9.2013

Puolalaiset opiskelijat järjestivät meille mukavan tutustumiskierroksen Olesnicassa. Kävimme myös heidän koulussa ja iltapäivällä meillä oli nuotio kaupungin virkistysalueella. 

 

Puolalaisten koulurakennus. 

Nuotiolla virkistysalueella.

Sunnuntai 29.9.2013

Meillä oli mahdollisuus tutustua Wroclaw kaupunkiin, jossa söimme paikallista ruokaa. Päivällisen jälkeen pääsimme ostoksille.

Illalla lähdimme takaisin Suomeen …

Paikallista ruokaa.

Iloinen Suomen tiimi!!!

Teksti: Joni Hurme, Emilia Kankare, Timo Rinne, Elisa Walli, Ekaterina Grigorjeva ja Sami Järvinen

Kuvat: Timo Rinne ja Pekka Hernejärvi

KESÄKUU 2013

 

Työssäoppimassa T.Janger Oy:ssä

 

Olin neljä viikkoa Taisto Jangerin palveluksessa hoitamassa Turun kaupungin metsäalueita. Ohjaajakseni sain Timon ja Vesan, joiden kanssa olin lähes koko harjoitteluajan.

 

Työkuvaan kuului paljon liikkumista ympäri Turkua ja näin ulkopaikkakuntalaisena, sitä tuli aluksi hieman jännitettyä, mutta neljän viikon jälkeen sai jo hyvän kuvan Turusta ja turkulaisten ajotavoista.

 

Metsäharvennusten tekemistä ja niistä laskuttamista, koealojen mittausta, tuulenkaatojen poistamista, ongelmapuiden kaatamista, erilaisia puunkaadon apuvälineiden käyttämistä ja turvallisuuskeskeistä ajattelua, tässä osa asioista, mitä oppisin harjoittelun aikana.

 

 

Taimikon raivausta.

 

 

Vaikean puun kaato.

 

Harmikseni heti ensimmäisellä viikolla ajoin auton pohjan kiveen työpäivän aikana, minkä seurauksena jouduin hinaamaan sen korjattavaksi ja työpäiväni loppui siihen. Jälkikäteen jäi harmittamaan lasku remontista ja koko työharjoittelun polttoainekuluista, työmatkoja kun kertyi noin 1300 km.

 

Oppisin paljon sellaista tietoa, mitä vaaditaan enemmänkin ammattimetsurilta, kuin ympäristönhoitajalta. Mitään hyödytöntä tietotaitoa se ei kuitenkaan ole, vaan parhaimmillaan sitä voi hyödyntää ja soveltaa myöhemmin ympäristönhoitotöissä.

 

Ennen.

 

Jälkeen.

 

Sattuipa eräänä aamuna käymään niin että sain Timolta polttoainetäydennystä, mikä olikin bensan sijaan dieseliä. Tankkasin sahani ja koetin käynnistää sitä. Siinä hetken aikaa jo ihmettelin, miksei saha osoittanut käynnistymisen merkkejä, kun se hurahti käyntiin. Samalla se pölläytti melkoisen sauhupilven, mitä ihmettelin jonkin aikaa, mutta en siinä kohtaa kuitenkaan älynnyt kysyä siitä keneltäkään, vaan aloin sahaamaan.

 

 

Hyvän aikaa ehtisin sahaamaan, kunnes ketju putosi paikaltaan ja jouduin palaamaan taukopaikalle korjaamaan sitä. Sain siinä kohtaa Vesalta apua ja käynnisti sahan uudelleen. Edelleen se sauhutti ja jokainen ihmetteli sen syytä. Onneksi Timo päätti tarkistaa tämän uuden polttoaineen ja hajusta tunnisti sen dieseliksi. Seurauksena saha sammutettiin hyvin nopeasti, polttoainetankki tyhjennettiin ja sahan annettiin seistä hyvän aikaa. En tiedä kärsikö sahan koneisto minkälaista vahinkoa, mutta kyllä se sen jälkeen toimi moitteettomasti koko harjoittelujakson loppuun.

 

Mukavaa lisää työhön toi muutamalla puunkaatopaikalla paikalliset ihmiset, joiden kanssa keskusteltiin asiallisesti puiden kaadoista. Kaikki ne ihmiset, joita kohtasin harjoittelun aikana, olivat kiitollisia, vaikka olin kuullut useimpien suhtautuvan negatiivisesti kaupunkialueilla olevien puiden kaatoon. Muutamat jopa tarjosivat kahvit kiitokseksi.

 

Tehtävä suoritettu.

 

Teksti ja kuvat: Timo Rinne YMPE12S

Kesä 2013


Kesätöissä Mielisholmilla Holmo Uppgårdin tilalla

Sain oppilaitoksen kautta kesätöitä Holmo Uppgårdin karjatilalta Paraisilta. Tilaa pitivät keskenään sisarukset Björn ja Kitty.

 

 

Hukkakauran poistamista.

Pääasiassa työkuvaan kuului laitumien kunnostusta ja hoitotyötä, sekä lehmien aamu- ja iltaruokinta. Muita töitä oli hukkakauran poistaminen, navetan kuivitus (siivous eli lannat pois ja kuiviketta tilalle), lehmien ajaminen laitumelta toiselle, vesisäiliöiden täyttämistä ja muuta kivaa.

 

Ennen.

Jälkeen.

 

 

Rehupaalien jakaminen.

 

Ruoka-aika.

 

Laitumilla olin siis pääasiassa korjaamassa sähköaitoja. Poistin hajonneet tolpat ja sähköeristimet ja korvasin ne uusilla. Iskin kaikki tolpat tiukemmin maahan, korjasin katkenneet langat ja kiristin ne tiukoiksi. Raivaushommissa käytössäni oli moottori- ja raivaussaha, mitkä valitettavasti tuntuivat jatkuvasti olevan korjauksen tarpeessa. Jotain hyvää siinäkin oli että tuli saatua hieman oppia konemekaniikasta Björnin toimesta.

 

Lehmät naapurin lammaslaitumella.

Korjattu aita.

 

Työn aikana pääsin käyttämään monia erilaisia työkoneita. Traktorien ja giantin (pienempi työkone) käyttö oli erityisen mieluisaa, sillä niissä pääsi käyttämään monenlaisia etukauhoja. Eikä minulla ole aikaisemmin ollut työkäytössä Audi A4:sta. Listaan kuuluu vielä syöttökone, minkä avulla jaettiin sonneille rehut.

 

Työkone.

 

Kesän hienoimpia hetkiä olivat lounastauot maastossa. Se on todella mukavaa, kun saa levähtää hetken työpäivän lomassa ja nauttia maisemista, ruuasta, säästä ja oikeastaan kaikesta. Totta kai sitä ehti kesän aikana syömään lounaan milloin missäkin.

 

Hupaisaa oli, kun hakkasin erään päivän ensimmäisiä tolppia paikoilleen. Yksi tolppa oli muita pidempi, minkä takia sen saaminen suoraksi oli vaikeampaa. Päätin iskeä sitä koko voimalla ja totta kai huitaisin ohi ja suoraan omaan jalkaani. Siinä hetken aikaa valiteltuani jatkoin kuitenkin aidan korjausta. Ehtisin korjaamaan sen puoleen väliin, kunnes aloin linkuttamaan ja lähes valmiiksi, kunnes kipu oli sitä luokkaa että hommat piti jättää kesken. Loppupäivä menikin sitten paikoillaan olemiseen. Pienikin liike teki hyvin kipeää ja varsinainen elämys tuli jo siinä vaiheessa, kun koetin ottaa saappaat pois jaloista. Seuraavana päivänä kuitenkin olin taas täysin toimintakuntoisena.

 

 

Ansa.

 

 

Yleensä lehmiä jää hyvin harvoin jumiin laitumilla, niin että ne eivät omin avuin enää pääse pois. Kesän aikana kävi kuitenkin että kolme lehmää oli jäänyt samaan aikaan jumiin samaan ojaan. Ojaa oli laajennettu aiemmin samana vuonna, mikä selittää juuttumisen. Siinä ensin kaivettiin käsillä mutaa ja savea lehmän ympäriltä pois, kiinnitettiin köysi sarvien ympärille ja traktorin avulla vedettiin ne yksitellen ylös. Neljän vuoden aikana oli yksi lehmä jäänyt jumiin ja kymmenen vuoden aikana yksi oli menehtynyt laitumelle. Nyt oli kolme jumissa, joista yksi menehtyi seuraavana päivänä.

 

Kesän vähiten mieluisin homma oli kaislikossa työskentely. Osa laitumien reuna-alueista kasvoi pitkää kaislikkoa, minkä seasta oli kaivettava sähkölangat ja löydettävä tolpat. Helteisinä päivinä ja muutaman kymmenen paarman jatkuvassa seurassa, työ ei juuri naurattanut.  Muutaman kerran löytyi tolppaan rakennettu ampiaispesä, minkä jälkeen sai ottaa hyvin nopeasti juoksuaskeleita toiseen suuntaan. Loppua kohden siihen kaislikkoonkin tottui ja aloin jo huolestuttavaa kyllä viihtyä siellä, kun lämpötila laski hieman ja paarmojakaan ei juuri enää ollut.

Lehmien lisäksi tilalla kasvatetaan ainoana Suomessa kuusipeuroja/täpläkauriita.

 

Kuusipeura.

 

 

Työsuhde-etuisuuksiin kuului majoitus, minkä ansiosta ehtisin tutustumaan iltaisin saareen. Vapaa-aika kului pitkälti lukemiseen, ammunnan harjoitteluun, lenkkeilyyn, mustikoiden poimimiseen ja uimiseen.

 

Iloinen vasikka laitumella.

Töiden lopulla Kitty järjesti grillijuhlat, minkä yhteydessä sovittiin työsuhteen jatkamisesta. Eli töitä riittää viikonloppuisin ja kiitokseksi sain vielä kassillisen tilan lihaa (sisä- ja ulkopaisti sekä paljon jauhelihaa).

Teksti ja kuvat: Timo Rinne YMPE12S

KESÄKUU 2013

Työssäoppimassa Perkkiön tilalla

Tein ekokohteiden tunnistamisen ja tuotteistamisen työssäoppimisjakson paimiolaisella Perkkiön tilalla. Tilalla kasvatetaan maatiaissikoja ja suomenlampaita ja tilaa pyörittää kuusihenkinen lapsiperhe.

Ensimmäiseksi tehtäväkseni tilalla sain raivata aidalle paikan metsälaidunta varten. Alue on aikoinaan hakattua metsää, jonne on vuosien saatossa kasvanut tiheää puustoa ja pensaikkoa. Tavoitteena on saada alueelle avara koivikko laiduntavien lampaiden toimesta. Kesän aikana on tarkoitus kaataa pienempiä lehtipuita lampaille syötäväksi. Laitumelle muutti toukokuun lopulla parikymmentä uuhta ja yksi pässi.

Ennen työssäoppimisjaksoa olin ollut moottorisahan kanssa tekemisissä jotakuinkin kerran tai kaksi, mutta seuraavien viikkojen aikana tulin huomaamaan kyseisen aparaatin käyvän hyvinkin tutuksi. Mootorisahan käytön, huoltotoimien ja puiden kaadon opettelu osoittautuikin hauskaksi puuhaksi. Pienestä voi luonto-ohjaajaopiskelija onnistumisentunteensa repiä, kun uskaltautuukin kaatamaan isomman puun kuin koskaan aiemmin, tai kun saa puun kaatumaan täsämälleen siihen suuntaan, mihin on halunnutkin.

Ensimmäisten viikkojen aikaansaannoksia

Suomenlammasuuhi laitumella

Raivauksen jälkeen oli vuorossa aitojen rakentaminen, niin kyseiselle metsälaitumelle kuin muillekin laitumille ja pääsin vähän niittämäänkin. Aitojen rakentamisen lomassa oli mielenkiintoista seurata lammaskatraan elämää pienine karitsoineen.

Maisemanhoitajana lammas on oiva eläin, koska se tulee toimeen vähätuottoisemmillakin alueilla ja kevyehkönä eläimenä se pystyy liikkumaan vaikeakulkuisessakin maastossa. Lammas on tarkka laiduntaja ja se löytää maastosta pienimmätkin vihertävät kasvitupsut ja etenkin vesaikkoa se torjuu tehokkaasti.

Luonnonlaitumien hoitoon soveltuu parhaiten eläimet, joiden ravinnontarve ei ole kovin suuri, kuten esimerkiksi karitsattomat uuhet. Laiduntamisen seurauksena maisema avartuu ja laiduntaminen lisää myös luonnon monimuotuisuutta tuottamalla uusia elinympäristöjä erilaisille kasveille, hyönteisille sekä linnuille.

 Lampaiden hoitamaa maisemaa yhden viikon laidunnuksen jälkeen

Perkkiön tilalla myös siat laiduntavat, mutta helteisten kelien vuoksi näin sikoja laitumilla varsin vähän, sillä siat eivät oikeastaan pidä kuumasta auringonpaahteesta, vaan ne pysyttelevät silloin mieluiten sisätiloissa. Mudassakin siat kylpevät vain auringolta suojautuakseen.

Monenlaisista sääolosuhteista pääsin itsekin nauttimaan jakson aikana, sillä tein työssäoppimiseni kahdessa osassa – ensimmäisen osan huhtikuussa ja toisen touko-kesäkuussa.  Huhtikuussa ensimmäisillä viikoilla upposin välillä reittä myöten lumihankeen. Kerran olin päivän päätteeksi kaulaa myöten yltä päältä märkä ja kurassa pulikoituani koko päivän ojassa kaatosateessa kuusia kaataen. Kesäkuussa työtä sai tehdä hellekeleissä ja aurinko porotti niin, että ihoni jopa paloi, vaikka tavallisesti en pala Suomen kesässä juuri koskaan.

 

Jakson aikana sain majoittua itsekseni hirsimökissä metsän siimeksessä. Viimeisellä viikolla jaoin residenssini mukavan eläinlääkäriharjoittelijan kanssa. Näkymä mökin kuistilta.

Jakson viimeisinä päivinä huidoin vielä vesurin kanssa metsässä ja sainpa keriä muutaman lampaankin. Tähän on hyvä päättää opiskelujen viimeinen työssäoppimisjakso ja rientää kesäloman viettoon! Kiitos!

 

Teksti ja kuvat: Teea, YMPE11s ohjaajat

 

 

 

HUHTIKUU 2013

 

Työssäoppimassa Holmo Uppgårdin karjatilalla

 

Olin työssäoppimassa Holmo Uppgårdin karjatilalla, joka sijaitsee Paraisilla Mielisholmin saarella. Saareen on lyhyt lautta yhteys ja koululta ajeli noin 20 minuuttia lautalle, joten omalla autolla ihan siedettävä matka ajettavaksi joka päivä.

 

Tila on pitänyt lihakarjaa pääasiallisena tuotantona 90-luvun puolivälistä saakka. Laidunnuksessa he käyttävät luonnonlaitumia, joita ei lannoiteta. Heillä on myös täpläkauriita ja isot pläntit peltoa.

 

Olin ollut Holmo Uppgårdin tilalla jo ekokohteiden työssäoppimisessa viisi viikkoa. Tarkoitus oli noiden jälkeen mennä Seiliin perinnemaisemien työssäoppimiseen. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun Seilistä soitettiin ja sanottiin olosuhteiden olevan venyneen talven takia liian huonot. Joten jatkoin Holmo Uppgårdissa vielä pari viikkoa, jotta Seilissä olosuhteet parantuisivat. Joten viimeinen työpäivä perjantaina ei sitten ollutkaan vielä se viimeinen vaan maanantaina jatkettaisiin samassa paikassa.

 

Tilanteeseen tuli vielä yksi tilanne käännös, kun koulukaveri soitti sunnuntaina, että mites mennään Mielisholmin saarelle. Joten alkuperäisen suunnitelman, että perinnemaisemien työssäoppiminen olisi Seilissä johon Tapiokin olisi tullut muuttuikin täysin ja työt alkoivatkin Holmo Uppgårdissa ja Tapio tuleekin sinne.

 

Perinnemaisemien työssäoppiminen oli helppo aloittaa kun paikka oli jo tuttu. Ensimmäisenä päivänä oli helppo esitellä itse koko paikka Tapiolle ja päästiin tuplatehoin tekemään hommia, joita olin alun perin tehnyt yksin.

Ensimmäisenä heti aamusti ruokittiin lehmät ja sonnit. Ruokinnan jälkeen hieman siivoilua ja järjestelyä navetassa tilanteen mukaan. Siirsimme myös lehmiä aitauksesta toiseen, mikäli joku oli poikinut. Tämän jälkeen oli täpläkauriiden ruokinnan vuoro. Kauriit olivat vähän matkanpäässä navetoista, joten sinne menimme pikkutraktorilla. Veimme ruuaksi lähes kauhallisen jyviä ja pari lihalaatikollista hedelmiä ja vihanneksia.

 

Lehmien aamupalahetki

 

Täpläkauris

 

Täpläkauriiden À la carte kuljetus

Eläinten ruokinnan jälkeen olikin oman sapuskan vuoro. Meillä oli käytössä oma taukotila, joka oli juuri uusittu, joten puitteet siis mahtavat viettää ruokapaussi. Ruokailun jälkeen yleensä vaihdoimmekin raivaus varusteet päälle, ellei navetassa vielä ollut jotain erityistä hommaa.

Raivasimme pusikoituneita luonnonlaitumia ja poistimme myös isoja varjostavia puita. Alue on tarkoitus ottaa tilan omille eläimille laidunmaaksi. Olin jo ensimmäisen työssäoppimisen aikana ravannut jonkin verrankin, mutta laajalla alueella riitti vielä reilusti raivattavaa. Työ olikin selvästi nopeampaa, kun oli kaksi työntekijää ja jaoimme työt, jotta työ olisi selkeämpää ja vaihtelevampaa. Toinen kaatoi vuorollaan puita ja toinen keräsi ja laittoi ne siistiin pinoon.

Rantalaidun ennen raivausta

 

 Rantalaidun raivauksen jälkeen

 

Pari viikkoa hujahti todella nopeasti ja tuli se oikeasti viimeinen päivä. Saimme kiitokseksi lähes kilon entrecotepalaset per mies ja myös muutamat paketit makkaraa. Joten mukavin mielin pääsi lähtemään kotia kohti.

 

Tilan pitäjät Björn ja Kitty olivat hyvin ystävällisiä ja auttoivat mielellään. He loihtivat meille viimeisenä päivänä vielä kunnon ateriat, joten ei tarvinnut tyhjin vatsoin poistua viimeisenä päivänä. Suosittelen ehdottomasti kyseistä paikkaa muillekin.

Teksti ja kuvat: Christian Koivula YMPE11S

 

 

TOUKOKUU 2013

 

Työskentelyä ja synttäreitä Seilissä

Oli maanantai, viileä mutta keväinen aamu. Aikaisimmat turkulaiset menivät töihin autoilla ja pyörillään, itse odottelin vielä kenttämestarin kyytiä Nauvoon ja sieltä Seiliin. Ei ollut ensimmäinen kerta minulle lähteä Seiliin työssäoppimaan. Olin siellä jo syksyllä 2012. Silloin olin joko pähkähullu tai muuten halukas liikkumaan, koska päätin mennä pyörällä Nauvoon. Matkaa kertyi noin 35km ja ensimmäisen viikon jälkeen pyöräillessä takaisin matkaa kertyi Turkuun asti 55km. Onneksi menin jatkossa saaren työntekijöiden kyydeillä paikan päälle.

Syksyllä tärkein homma saarella oli rantalaitumen hoitaminen. Laidun oli päässyt rehevöitymään heinäkasveista ja järviruo’osta, koska lehmät eivät sairastumisen takia olleet kesällä laiduntamassa saarella. Ei siinä muuta kuin kahluuhousut jalkaan ja viikatteella laitumelle huitomaan. Homma sujui hyvin sääoloja lukuun ottamatta, lähes joka päivä saarella tuntui kuin olisi enemmän tai vähemmän myrskykeli.

 

 

Tämä ajanjakso oli kyllä siinä mielessä omalaatuinen, että vietin ensimmäistä kertaa elämässäni syntymäpäiväni yksin. Sateisen syntymäpäivän kruunasi ikioma saunailta. Siinä sai paljon aikaa mietiskellä kaikenlaista saunaa lämmittäessä ja saunoessa. Sen päivän muistan vielä pitkään.

Keväällä tuli taas aika palata saarelle vähäksi aikaa. Tavarat kenttämestarin autoon ja kohti Seiliä. Saarella oli tällä kertaa hommat hieman erilaisia kuin syksyllä. Moottorisahaa tuli käytettyä enemmän ja rantalaitumelle ei ehtinyt kuin pariksi päiväksi viikatteella työskentelemään. Tällä kertaa en ollut koko aikaa itsekseni. Koulukaveri Christian liittyi kokoonpanoon parille viimeiselle viikolle. Oli mukavaa vaihtelua tehdä töitä välillä kahdestaan eikä yksin. Aikakin tuntui juoksevan nopeammin. Rantalaitumen työt tuli hoidettua omalta osalta päätökseen kun poltimme viimeiset ruokokasat laitumella. Muuttunut maisema muistutti itseäni siitä, että kyllä jotain on tullut tehtyä syksyn ja kevään aikana. Monesti oli kyllä jaksaminen koetuksella kun työ tuntui niin putkijuoksulta.

Ruokokasojen poltto oli rentoa hommaa keväisessä saaristossa Kuva: Christian Koivula

Täytyy kyllä myöntää, että kaikki aika mitä Seilissä tuli vietettyä oli ikimuistoista. En tiedä milloin aion mennä saarelle uudestaan, mutta kyllä sinne vielä joku päivä päätyy uudestaan. Kuten eräs ystäväni totesi: ”Se joka Seiliin menee, se Seiliin jää.”

 

Teksti: Tapio Kankaanpää YMPE11S, Kuvat: Christian Koivula

TOUKOKUU 2013

 

Nötön-retki

Retkelle lähti Kalakoululta pieni mutta sekalainen sakki. Osa seurueestamme oli Green Care -opiskelijoita, osa ympäristöalan perustutkinnon suorittavia, yksi ympäristöalan aikuisopiskelija sekä kaksi opettajaa.

Retki oli valmiiksi suunniteltu ja alusta lähtien se vaikutti mielenkiintoiselta.

Matka alkoi

Lähtöajankohdaksi oli ohjelmassa ilmoitettu klo.6.30, ja silloin tapasimme kalakoulun parkkipaikalla kukin hiukan vielä unenpöpperössä mutta valmiina retken alkuun.

Ensimmäinen etappimme oli Nauvon Pärnäinen, josta Nötöseen vievä yhteysalus lähti. Matkan varrella huomasimme olevamme hieman edellä aikataulusta, joten pysähdyimme Nauvon keskustaan, jossa jokainen sai käydä kaupassa ostamassa viimeiset huikopalat.

Näin matkamme jatkui ja saavuttuamme Pärnäisiin, yhteysalus olikin jo valmiina laiturissa ja pääsimme heti kyytiin. Odottelimme aluksella lähtöä ehkä noin 15 minuuttia ja sitten lähdimme puolentoista tunnin merimatkalle läpi sisemmän saariston kohti ulkosaaristoa, johon määränpäämme Nötö kuuluu.

Ryhmämme

Perillä

Laivamatka sujui kunkin osalta mukavasti kerätessä voimia pitkään päivään. Perille saavuttuamme meitä oli vastassa Nötössä yli 10 vuotta vakituisesti asunut ja saarella olevan Backaro-nimisen Bed and breakfast -majatalon emäntä. Hän lähti saman tien viemään meitä kohti Nötön vanhaa puukirkkoa, joka on rakennettu vuonna 1756 vanhan 1664 vuonna pystytetyn kappelin tilalle.

 

Emäntä kertomassa tämän talon rakennusmateriaalista, joka on raudanvalmistuksen sivutuotteena syntynyttä keraamista kuonakiveä

 

Menimme sisään kappeliin ja oli hyvin mielenkiintoista kuulla sen historiasta. Päällimmäiseksi mieleeni jäi seinällä oleva maalaus joka esitti Moosesta, jolla olikin sarvet päässä jonkinlaisen käännösvirheen vuoksi. Myös hautausmaa oli mielenkiintoinen, sillä jotta nötöläiset voivat haudata lähimmäisiään, on koko kirkon ympärillä olevalle alueelle jouduttu kärräämään niin paljon hiekkaa että vainajat voitiin haudata, ja sitä todella oli arviolta n. 2 metriä. Tämä johtuu siitä, että maaperä oli niin kallioista, ettei siihen yksinkertaisesti voitu haudata ketään.

 

Kirkko

 

Sarvipäinen Mooses

 

Kirkon sisäosat

 

Hiekkahautausmaa

 

 

Sen jälkeen suuntasimme kiertotietä taas lähemmäs kyläkeskusta, jossa emäntä kertoi meille eri talojen historiasta ja keitä niissä oli asunut. Nähtiin myös Nötön vanha kansakoulu. Kävelimme kylätietä pitkin kohti metsää ja siellä me sitten saapastelimmekin jonkun tovin välillä hiekkatietä, ja välillä metsässä pienenpientä ja huomaamatonta polkua pitkin, kunnes pysähdyimme suuren kivenlohkareen luo.

 

 

 

Vanha koulurakennus

 

 

Matkalla metsään saimme seuraa emännän koiralta

Täysin luonnonvaraista mäntymetsää

Se näytti ihan tavalliselta kiveltä lukuun ottamatta sileitä kulumakuoppia sen reunalla, eikä mennyt kauaa, kun saatiinkin tietää, että ei se ollutkaan mikään tavallinen kivenmurikka, vaan jonkinlaista kristallia. Se kivi soi, kun siihen kopautti toisella kivellä, se oli jotenkin aavemaista mutta jännittävää.

Soiva kivi

Ihmettelimme sitä tovin ja sitten aloimme suunnitella takaisin kylään lähtöä, sillä emäntä oli jo edeltä lähtenyt valmistamaan meille ruokaa majatalolle. Lähdimme matkaan ja ihastelimme Nötön monimuotoista luontoa, ja kevään ensimmäinen kyykin tuli matkalla meitä tervehtimään.

 

 

Lähdössä takaisin kylälle

Kyy

Tällaisiin maisemiin törmäät Nötössä. Tulviva tervaleppämetsikkö lähellä rantaa.

Hengailua

Ruoka majatalolla oli herkullista! Ja melkein kaikki santsasivat. Lämmin linssikeitto oli ulkoilun jälkeen paikallaan. Kello oli syötyämme varmaan arviolta 13.30. Lopun ajan kukin sai käyttää haluamallansa tavalla tutkien saarta ja nauttien aurinkoisesta kevätsäästä. Osa porukasta lähti tutustumaan Nötön leirintäalueeseen ja osa jäi lähemmäs kylää rentoutumaan.

Majatalo Backaro – idyllinen ja siisti majapaikka retkeilijöille.

Venesatamaa, Airiston Veneilijät.

 

Venesatamaa

 

Tauon paikka

 

Kyläläisten postilaatikot kaikki kaupan päädyssä

 

 

 

 

 

 

Kyynnahka löytyi heinikosta, sitä sitten ihmeteltiin

 

 

Pian olikin jo aika jättää hyvästit idylliselle metsäsaarelle Nötölle, mutta luulenpa, että melkein jokainen itselleen hiljaa lupasi, että sinne vielä palaisi.

Teksti: Moona Nurminen

Kuvat: Kari Kipinoinen