torstai 17. joulukuuta 2015

Kevättä Seilissä

 Ympäristönhoitajat työssäoppimassa Saaristomerellä 2014

Olin luokkakaverini kanssa harjoittelussa Seilissä ympäristön hoitamisen työssäoppimisessa viisi viikkoa huhti-toukokuussa 2014. Saavuimme paikalle yhteysalus M/S Falköllä; viimeisenä viikkona kuljimme M/S Östernillä.


Seilissä toimii Saaristomeren tutkimuslaitos, joka aloitti vuonna 1964 entisen mielisairaalan tiloissa. Saaren historia paitsi mielisairaalana myös leprahoitolana on herättänyt ihmisissä mielenkiintoa ja ihmetystä aina tähän päivään asti. 


Seilin maisemassa silmä lepää. 

Saarena Seili on todella kaunis ja tutkimuslaitos ympäristöineen on henkeäsalpaavan hienoa perinne- ja kulttuurimaisemaa. Tervalepät varjostavat rantoja, orvokit kasvavat niityillä, ja keväällä voi nähdä, kuinka kiurunkannukset ja kevätesikot nostavat päätään.

Muuttolinnut palaavat, jolloin muun muassa haahkat pitävät jatkuvaa konserttia merellä, ja joutsenet taistelevat pesäpaikoista ruovikossa. Saaristomeren tutkimuslaitos ylläpitää myös sääksikameraa, eikä ole outoa nähdä merikotkan ja kalasääsken taistelevan ilmojen herruudesta taivaalla. Kesät niityillä ja metsissä karja laiduntaa. 

Mutta mitä työnkuvaamme kuuluikaan tuolla historiallisella saarella?

Polttopuita rantasaunalle.

Purettuamme tavaramme meille esiteltiin saarta. Esittelykierroksen jälkeen haravoimme myrskyjen ja tuulten katkomia oksia nurmialueilta, jonka jälkeen veimme klapeja rantasaunan puuvajaan traktorilla ja peräkärryllä. 


Pääasiallisin tehtävämme harjoittelujaksolla oli sahata lautoja ja maalata niitä punamultamaalilla aitojen uusimista varten. Kaikki tutkimuslaitoksen ympärillä olevat aidat oli tarkoitus uusia, joten työtä riitti. 

Pääsimme myös avustamaan vesinäytteiden otossa preparaattorin kanssa. Otimme mm. happi- ja kokoomanäytteitä, jotka lähetettiin eteenpäin analysoitavaksi. 

Harjoittelun viimeisillä viikoilla kalastimme verkoilla haukia säteilytutkimukseen ja pääsimme myös keräämään sinisimpukoita haran avulla yliopiston tutkijan opastuksella. Osallistuimme myös ensiapukoulutukseen henkilökunnan mukana harjoittelujaksolla.

Muutaman päivän olimme Metsähallituksen apuna mäntyjen ja katajien poistossa Kirkkoniemellä. Alueella oli aikaisemmin keväällä ollut hevosmetsuri, jonka metsään kaatamien puiden oksia ja risuja keräsimme kasoihin. Maisemaa avattiin vielä lisää harventamalla pusikoituneita alueita ja poistamalla huonoja katajia. Työ sujui vauhdikkaasti, ja oli hienoa nähdä, kuinka maisema avartui silmissä.

Asuimme saarella arkipäivät, ja viikonloput vietimme kotona. Työpäivien jälkeen kalastimme ja pelasimme lentopalloa. Tutkimuslaitoksella on myös pieni kuntosali, jota hyödynsimme aina ajoittain. 


Harjoittelujakso oli todella mahtavaa aikaa, ja parhaimman siitä teki Saaristomeren tutkimuslaitoksen henkilökunta. Meille oltiin todella ystävällisiä, ja viihdyimme Seilissä valtavan hyvin. Ihmiset olivat todella avulaita, ja meidät otettiin avosylin vastaan. 

Seilin saaresta ei voi sanoa muuta, kuin että parempaa harjoittelupaikkaa saa hakea. Saari ja erityisesti loistavat työkaverimme tulevat säilymään aina muistoissamme ja sydämissämme!


Maalausprojekti oli työssäoppimisemme suurimpia töitä.


Nelly Salminen, ympäristönhoitaja, luonto- ja ympäristöalan perustutkinto, Ammattiopisto Livia, Kalatalous- ja ympäristöopisto, Parainen (kuvat ja teksti)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti