torstai 17. joulukuuta 2015

Retki Isokarin majakkasaarelle - saaristossa toimimista

Matkamme Isokarin majakkasaareen alkoi Uudestakaupungista, josta meidän oli määrä saada venekyyti. Kävelimme pitkin venesatamaa oikeaa venettä etsien, kunnes meitä jo huudeltiin ja kyseltiin, olimmeko varanneet matkan Isokarille. Veneen kapteenina ja myös oppaanamme toimi erä- ja luonto-opas Kari Laaksonen eli siis Isokarin Kari.






Astuimme veneeseen, joka oli merivartioston vanha vene, mutta erittäin siisti ja hyväkuntoinen siitä huolimatta. Aloitimme matkamme kohti Isokaria. Sää oli erinomainen ja taivas miltei pilvetön, tuultakaan ei ollut nimeksikään. Mietin ennen matkaa, tuleekohan veneessä kylmä ohuella takilla ja farkuilla, mutta johtuen hyvästä säästä ja myös istumapaikkavalinnastani, tuuli ei päässyt paljoa puhaltamaan, kylmyydestä ei ollut tietoakaan.


Matka sujui ripeästi, tai sitten se vain tuntui siltä. Bongailimme pienillä saarilla ja kareilla olevia lintuja ja ihmettelimme merimetsojen autioittamaa saarta, jonka puut olivat kuihtuneet rangoiksi, ja nautimme tietenkin auringonpaisteesta.

Isokarin laituriin saavuttuamme huomasimme sitä ympäröivällä allonmurtajalla jotain veikeää. Aallonmurtajalla eleli paljon riskilöitä, joita kiikaroimme; ne olivat hauskannäköisiä, hieman pingviiniä muistuttavia lintuja. 

Astuimme maihin ja kokoonnuimme laiturin lähellä olevalle opastaululle. Oppaamme kertoi saaresta yleisesti, sen historiasta ja luotsitoiminnasta, jolla on saarella pitkät perinteet. Saarella on vielä nykyäänkin toimiva luotsiasema.



Tarinoinnin jälkeen oli aikomus suunnata saaren luontopoluille, joihon olin tietenkin valinnut huonoimmat mahdolliset kengät, ehkä sandaalit olisivat olleet vielä huonommat J. Onneksi en ainakaan astunut käärmeen päälle, joita oppaamme sanoi saarella olevan paljon.



Luontopolku alkoi kallioisesta maastosta, mutta vaihtui nopeasti lehtomaiseksi. Seuraamme liittyi myös oppaan oma koira nimeltä Repe, joka osoittautui erittäin ystävälliseksi ja leikkisäksi kaveriksi, ja se kulkikin koko loppuretken mukanamme.



Tutkimme luontopolkua kulkiessamme erilaisia kasveja ja bongailimme lintuja ja ihailimme tietysti maisemia ja luontoa ylipäätään. Polun varrella oli useita pieniä lammikoita, joissa oppaamme mukaan asusti paljon sammakoita. Repe tykkäsi käydä niissä myös aktiivisesti kahlaamassa, jonka jälkeen sitä ei kyllä mielellään rapsutellut vähään aikaan J.





Lammikoiden lähellä oli myös saaren ainoa pieni järvi, joka oli paljolti kaislojen ympäröimä. Mietin olisikohan siellä kalaa, mutta ei minulla olisi ollut aikaa jäädä sinne virveliä heittelemään, enkä sitä paitsi ollut ottanut sitä mukaankaan.




Järven jälkeen pysähdyimme ketomaiselle läntille pihamaan läheisyyteen tutkimaan kasveja. Siellä kasvoi paljon hienoja keto-orvokkeja, mutta myös muita mielenkiitoisia kasveja.




Ihailimme pihamaata hetken ja oppaamme kertoi päärakennuksen historiasta; se oli ollut luotsien eräänlainen majapaikka ennen vanhaan. Oppaamme kysyi, haluisimmeko pitää taukoa välissä ennen kuin jatkaisimme kohti retken kohokohtaa eli Isokarin majakkaa, mutta emme tunteneet aihetta tauolle, vaan lähdimme majakalle päin.




Majakalle johti kivinen polku, jolla näkyi oppamme mukaan usein käärmeitä. Tällä kertaa niitä ei tosin näkynyt ollenkaan, liekö syynä sitten meistä aiheutunut kova meteli, koska emme törmänneet käärmeisiin muutenkaan kertaakaan koko reissun aikana.

Majakan juurella oli taas ketomaista aluetta, jossa kasvoi paljon ketonoidanlukkoja. Se on kyllä vaatimattoman näköinen kasvi, mutta eräät olivat kyllä siitä kovin innoissaan. Ihmettelimme niitä hetkisen ja muutamaa muuta kasvia myös, jonka jälkeen pidimme pienen tauon ennen majakkaan nousua ja otimme myös ryhmäkuvan.



Tauon jälkeen astuimme sisään majakkaan. Majakassa oli hämärää ja silmän kesti tottua hetken, ennen kuin näimme mitään auringonpaisteesta tultuammme. Oppaamme kertoi majakan historiasta, jonka jälkeen lähdimme kiipeämään rappusia ylöspäin.



Matkan varrella ylöspäin oli vanhoja esineitä ja laitteita näytillä. En ollut kaikista laitteista aivan varma, mitä ne olivat, mutta littyivät varmaan entisajan majakassa työskentelyyn. Ylimmässä kerroksessa ennen majakan linssistöä oli vanhoja esineitä esillä ja myös vieraskirja, johon laitoimme nimemme.



Oppaamme sanoi, ettei linssistöä usein pääse katsomaan, mutta tällä kertaa meitä lykästi. Linssistölle majakan harjalle pääsi pienestä luukusta, joka oli todella ahdas, en suosittelisi sitä isoille ihmisille ollenkaan J.



Luukusta ahtauduttuamme eteemme aukesivat mahtavat maisemat, olimmehan melkein 50 metrin korkeudessa. Saari näkyi kokonaisuudessaan, myös satama, josta olimme lähteneet.



Oppaamme kertoi ylhäällä myös linssin toiminnasta ja sen historiasta, mutta linssi itsessään oli jo hieno näky.

Aikamme maisemia katseltuamme lähdimme takaisin alaspäin. Reitti alaspäin tuntui tietenkin paljon kevyemmältä, joskaan majakan harjan luukusta ei ollut yhtään helpompaa ahtautua. Majakan jälkeen suuntasimme vielä rantaan ihailemaan maisemia ja kävimme päärakennuksessa kahvilla tai teellä ja kakulla, jotkut ostivat tuliaisiakin.




Matkalla takaisin satamalle törmäsimme vielä armeijan vanhaa tykkiin, onhan saarella pitkä armeijahistoria. Satamassa tiirailimme hetken riskilöitä kunnes astuimme veneeseen ja lähdimme takaisin mantereelle päin.  

Matkalla olin erittäin tyytyväinen päivään. Retki oli mielestäni hyvin onnistunut, ja Isokari luontoineen ja historioineen mielenkiintoinen ja hieno paikka. Mietin, että pitäisi ehkä joskus tulla vielä käymään siellä uudestaankin, jos vaikka ehtisin silloin kalastellakin J.




Teksti ja kuvat: Teemu Kosunen, luonto- ja ympäristöala, ympäristönhoitaja





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti