Sain vielä ympäristönhoitajaksi valmistumisen kynnyksellä tilaisuuden muistella yhtä opiskeluaikani hienoimmista reissuista. Lopputuloksena on tämä ylipitkä blogikirjoitus.
Teimme ryhmämme ja kahden opettajan kanssa kolmen päivän retken välisaaristoon (Houtskari, Mossala) ja Kökariin, Ahvenanmaalle. Retki oli osa saaristossa toimimisen opintoja.
11.5.2015 – Saarihyppelyä ja kämmeköitä
Lähdimme
matkaan aikaisin aamulla koulun autoilla, jotka olimme kaukaa viisaina pakanneet
valmiiksi edellisenä päivänä. Turhaa kiirettä ei tarvinnutkaan pitää, sillä olimme hyvissä ajoin liikkeellä.
Sää näytti
alkuun hieman pahaenteiseltä, mutta jo ensimmäisen lauttavälin (Parainen – Nauvo) aikana pääsimme nauttimaan lähes pilvettömältä taivaalta paistavan auringon lämmöstä. Lisäksi
opettajat jakoivat meille kansiot, joissa oli hieman materiaalia retkeä varten ja tyhjiä papereita
ja värikyniä, jotta itse kukin saattoi alkaa
piirrellä 'matkapäiväkirjaa' itselleen. Aika ei siis
ainakaan autossa istuessa tullut pitkäksi.
Nauvon puolella matka jatkui saaren läpi Pärnäisiin ja sieltä meriteitse Korppooseen ja edelleen Galtbyn lauttarannasta Houtskariin. Houtskarissa piipahdimme Näsbyn kylässä katsomassa Pyhän Marian kirkkoa. Kaunis punamullattu puukirkko olikin enemmän kuin näkemisen arvoinen sekä sisältä että ulkoa.
Houtskarin kirkko |
Kirkon ympärillä kasvoi
paljon vanhoja komeita lehtipuita, joista suurimmassa osassa oli jo lehden
alkuja, ja osa pihapiirin kukista oli jo avannut nuppunsa. Alempana rinteessä kasvavien puiden takana kimmelsi meri.
Tämän happihyppelyn myötä jaksoimme
hyvin jatkaa matkaa saariryppään lävitse aina
Björkön lauttarantaan asti. Siellä pysähdyimme syömään eväitä ulkoilmassa ja tutkimme hiukan lähiympäristön kasveja. Aloitimme myös kaksikielisen (suomi – ruotsi) lajilistan keräämisen,
jonka kartuttaminen jatkui läpi koko loppuretken.
Siirryimme Mossalansalmen lossiin jalkaisin, ja lyhyen ylityksen jälkeen olimme päässeet perille päivän pääkohteeseemme Mossalaan.
Siellä menimme melko lähelle rantaa metsäalueelle, jolla oli esiintymä Suomessa harvinaista ja rauhoitettua seljakämmekkää (Dactylorhiza sambucina).
Seljakämmekkä Dactylorhiza sambucina, Adam |
Kasvia esiintyy kahtena värimuotona, purppuranpunaisena ja keltavalkoisena, ja sitä kutsutaan myös Aatamiksi ja Eevaksi. Olimme nähneet kämmeköitä jo aiemminkin siellä täällä teiden varsilla ajellessamme Houtskarin lauttarannasta Björköseen päin.
Tehtävänämme oli
laskea, että montako yksilöä alueelta löytyisi, jotta saataisiin tietoa
esiintymän kehityksestä. Niinpä muodostimme rivistön ja kukin eteni linjassa eteenpäin laskien
eteensä tulevat kasvit.
Aatameja eli punaisia kämmeköitä löytyi kaksi kappaletta. Eevojen tarkkaa määrää en enää muista, mutta ainakin parisenkymmentä niitä oli kumpaakin Adamia kohden. Kaikkein eniten oli kuitenkin kukattomia, 'steriilejä' yksilöitä.
Aatameja eli punaisia kämmeköitä löytyi kaksi kappaletta. Eevojen tarkkaa määrää en enää muista, mutta ainakin parisenkymmentä niitä oli kumpaakin Adamia kohden. Kaikkein eniten oli kuitenkin kukattomia, 'steriilejä' yksilöitä.
Laskennan jälkeen lähdimme
ajelemaan ja matkustamaan lautoilla päämääränä luokkalaisemme perheen mökki Nauvon
Kvivlaxissa, sillä olimme päättäneet yöpyä siellä.
Matkan varrella poikkesimme kauppaan täydentämään ruokavaroja ja Houtskarissa sijaitsevaan Isakssonin suoramyyntipuotiin. Siellä oli tarjolla tomaatteja sekä muita tuoreita hedelmiä, juureksia ja vihanneksia.
Sympaattisessa puodissa oli itsepalvelu; ostokset kirjattiin ruutuvihkoon ja maksu laitettiin peltipurkkiin.
Loppujen lopuksi myös päivän sääennuste toteutui, sillä paluumatkan aikana taivaalle oli alkanut kertyä pilviä, ja Kvivlaxia lähestyttäessä vettä tuli jo taivaan täydeltä. Perillä mökillä loppuilta menikin lähinnä grillaillessa ja saunoessa.
12.5.2015 – Oi, Ahvenanmaa!
Aamulla nautittiin aamupalaa,
laitettiin kamat kasaan ja lähdettiin matkaan. Vettä ripsi edelleen, mutta se ei kuitenkaan haitannut. Olimme hyvissä ajoin Galtbyn satamassa ja pääsimme ajamaan suoraan Ahvenanmaalle liikennöivään yhteisalukseen. Matka Kökariin
kesti parisen tuntia.
Korttejakin tuli lähetettyä. |
Perillä poikkesimme ensimmäisenä Karlbyn
vierasvenesataman lähelle kauppaan, josta ostimme luokan keräämillä rahoilla tarpeet päivän ruokaan. Samalla tuli hieman
katseltua ympärilleen, mutta kauaa emme siellä kuitenkaan viipyneet.
Paikallisia ihmisiä ja muuta eloa näkyi vain hyvin vähän, mikä ei ollut
ihme, sillä olimmehan matkassa turistikauden
ulkopuolella. Moni paikka, mukaan lukien leipomo, oli kiinni.
Siirryimme autolla Sandvikin
retkeilyalueelle. Laitoimmekin ensi töiksemme
teltat pystyyn mahdollisimman tasaiseen ja suojaisaan paikkaan. Vettä enää lähinnä tihutteli, ja sade taukosi juuri sopivasti kokonaan, kun lähdimme jalkaisin tutustumaan saaren luontoon.
Kuljimme ensin jonkin matkaa
tienviertä pitkin. Maasto oli melko tasaista
ja tieltä näki kauas.
Molemmin puolin levittäytyi peltoa, ja aina siellä täällä oli metsäsaarekkeita. Kauempana näkyi
kalliota, joiden takana tiesin meren olevan.
Ennen vaelluspolulle lähtemistä tutustuttiin karttaan. |
Tiestä erkani hiekkateitä, joiden varrella oli pääasiassa perinteisen näköisiä punavalkoisia puutaloja. Yhdelle tällaiselle hiekkatielle myös poikkesimme, ja se johdatteli meidät lehtomaisen maiseman läpi yhdelle Kalenin vaelluspolun
alkupisteistä, Alviksbötenille. Siitä oli hyvä lähteä kiertämään.
Vaelluspolun luonto oli
monipuolista. Se oli sekoitus vanhoja laidunniittyjä, lehtolaikkuja, reheviä notkelmia, kosteikkoja ja laajoja kalliotasanteita. Uskallan kuitenkin sanoa,
että kaikkein suurimman vaikutuksen meihin kaikkiin tekivät näkymät rantakallioilta avomerelle ja rantakiviin lyövät valtavat aallot.
Merta silmän kantamattomiin. |
Polun varrella oli myös mielenkiintoisia muinaisjäännöksiä ja historiallisia muistomerkkejä, kuten esim. maailmansotien aikaisten linnoitusten rauniot ja
Otterböten pronssikautiset hylkeenpyytäjien asumusten jäännökset.
Hassunhauska humala Humulus lupulus on vallannut alaa painanteessa. |
Lajilistaan saimme kaikki runsain mitoin täytettä. Mukaan mahtuivat muun muassa sellaiset mielenkiintoiset lajit
kuin valkomaksaruoho ja humala.
Reitti oli merkitty valkoiseksi maalatuin kivin
sekä maaliläiskin, jotka oli helppo huomata,
mutta jotka kuitenkin sulautuivat mukavasti luontoon. Runsaat korkeusvaihtelut
ja liukkaat kalliot tekivät polusta ajoittain haastavan
kulkea.
Laajoilla kalliotasanteilla oli paljon hienoja kallioaltaita. |
Koska sää alkoi taas mennä huonompaan päin, päädyimme kääntymään Otterböten kohdalla vaelluspolkujen risteyksestä lähtöpisteelle päin. Ketään ei kuitenkaan jäänyt harmittamaan, että kiersimme
vain suunnilleen puolet vaelluspolusta. Luonnossa oli vierähtänyt jo
useampi tunti ja alkoi siinä kieltämättä olla nälkäkin.
Valmistimme leirintäalueen hienossa keittiössä ruoaksi kalakeittoa, ja opettajat tekivät salaattia keräämistään villiyrteistä. Lisäksi tarjolla oli Kökarin omaa saaristolaislimppua. Illemmalla lämmitimme saunan ja jännitimme
porukalla jääkiekon MM-kisojen Suomi-Venäjä -ottelua. Peli ratkesi lopulta
laukauskisassa Suomen hyväksi 3-2.
13.5.2015 – Omenoita ja saaristolaisleipää
Kolmas ja viimeinen retkipäivä valkeni harmaana, mutta tunnelma
oli silti edelleen korkealla. En myöskään kuullut kenenkään valittaneen nukkuneensa huonosti,
vaikka oli satanut koko yön. Teltat sai joka tapauksessa heti
aamusta kiikuttaa saunaan kuivumaan.
Aamupalan jälkeen oli
hiukan omaa aikaa, ennen kuin suuntasimme päiväreppujen kanssa autolle. Toinen opettajistamme oli onnistunut järjestelmään meille vierailun Peders Aplagårdille,
Suomen eteläisimmälle omenatilalle.
Tapasimme Pederin ja hänen vaimonsa Sivin omenatilan kotoisassa myymälässä Peders
Aplabodissa. He kertoivat meille tilan toiminnasta ja tuotteista, omenoista ja Kökarista. Lisäksi pääsimme
maistamaan joitakin juomia sekä salsoja ja näkemään alakerrassa olevat hienot
ruokailutilat, joita (kuten itse kahvilaakin) on mahdollista vuokrata eri tilaisuuksia varten.
Lopuksi teimme
ostoksia puodissa. Tarjolla oli omenatuotteiden lisäksi mm. erilaisia käsitöitä ja persoonallisia lahjaesineitä, lampaantaljoja sekä sinappia
ja saaristolaisleipää.
Leivästä puheen ollen tuli myös taas
huomattua saaristolaisten yhteisöllisyys;
mainittuamme ohimennen epäonnistuneesta leipomoreissustamme,
Peder soitti leipomon pitäjälle, ja
meille järjestyi myöhemmin päivällä tilaisuus vierailla siellä.
Sitä ennen kävimme vielä Sandvik Campingilla tekemässä ruokaa ja keräämässä loput
kimpsut ja kampsut kasaan. Esitimme toisillemme ennen retkeä valmistelemamme ruotsinkieliset vuoropuhelut.
Ehdimme myös käydä katsomassa Hamnössa sijaitsevaa Pyhän Annan kirkkoa ja sen kappelia, joka on rakennettu 1400-luvulla samaiselle paikalle valmistuneen fransiskaaniluostarin raunioiden suojaksi.
En kuitenkaan osannut yhtään odottaa, että kappelin sisältä paljastuisi niin hieno museo. Raunioiden lisäksi sinne oli nimittäin tehty hieno näyttely luostarin historiasta ja sieltä tehdyistä löydöksistä.
Seinien ilmoitustauluilla oli laminoituja kuvia, oli pitkiä tekstilappuja eri aiheisiin liittyen ja ainakin kolmella eri kielellä.
Pitkissä vitriineissä oli näytillä esineistöä (valtaosa kopioita, mutta kuitenkin).
Myös pihalla kirkon ja kappelin välissä oli nähtävissä jäänteitä luostarin rakennuksista. Löysimme ympäristöstä paljon vanhaan asutukseen liitoksissa olevia kasvilajeja sekä lajeja, joiden arvelimme olevan jäännöksiä munkkien puutarhasta.
Seinien ilmoitustauluilla oli laminoituja kuvia, oli pitkiä tekstilappuja eri aiheisiin liittyen ja ainakin kolmella eri kielellä.
Pitkissä vitriineissä oli näytillä esineistöä (valtaosa kopioita, mutta kuitenkin).
Myös pihalla kirkon ja kappelin välissä oli nähtävissä jäänteitä luostarin rakennuksista. Löysimme ympäristöstä paljon vanhaan asutukseen liitoksissa olevia kasvilajeja sekä lajeja, joiden arvelimme olevan jäännöksiä munkkien puutarhasta.
Alkoi taas ripsiä vettä. Emme kuitenkaan antaneet sen häiritä, vaan piipahdimme vielä toisen opettajamme hienoksi tietämässä paikassa katsomassa vanhaa
aallonmurtajaa ja kallioita, joita tsiigaillessa saimme hieman kuulla alueen
geologiasta. Paikalta löytyi myös meille entuudestaan tuntematon kasvi, merikaali.
Sitten olikin aika siirtyä Karlbyn leipomo Skärgårdsbageriin, missä meidät
toivotettiin lämpimästi
tervetulleiksi. Saimme nauttia kupilliset kahvia ja siinä samalla kuunnella, kun Casper ja Susanna kertoivat yrityksestään ja siitä, miten he, alkujaan helsinkiläinen pariskunta, olivat päätyneet
muuttamaan Kökariin ja alkamaan valmistaa
saaristolaisleipää.
Siinä ei
kuitenkaan vielä ollut kaikki, vaan pääsimme myös tuotantotiloihin, joissa Casper kertoi meille saaristolaisleivän valmistuksesta ja esitteli tiloja ja laitteita. Kokemus nosti
herkullisen leivän pisteitä entisestään ainakin minun silmissäni. Enkä tainnut olla ainoa, sillä muistaakseni kaikki meistä ostivat
ainakin yhden leivän viemisiksi kotiin.
Siinä kaiken lomassa oli hävinnyt myös ajantaju, sillä äkkiä opettajat hoksasivat, että meillä taitaa olla vähän kiire satamaan. Niinpä hyvästelimme Casperin ja Susannan ja lähdimme kiireen vilkkaa matkaan.
Satamassa kiire kuitenkin osoittautui turhaksi, sillä jouduimme vain autoletkan jatkoksi odottamaan alukseen pääsyä. Mistä muuten
sitten alkoikin pitkä kotimatka. Sen aikana ehdittiin
vielä viimeistellä 'matkapäiväkirjat' ja täydentää viimeisetkin ruotsinkieliset kasvilajien
nimet ennen kansioiden palautusta. Ilta oli jo kääntymässä yöksi, kun
itse kopeloin avaimella lukkoa kotitalollani Turussa.
Olipa mahtava reissu!
Teksti ja kuvat ©: Jay Savolainen, ympäristönhoitaja, luonto- ja ympäristöalan perustutkinto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti